Uutisia
14.11.2008
Profi50 omistajasta vuoden metsäurakoitsija Ruotsissa
Yritys
Nokka ja Profi-merkkisten harvestereiden tuoteoikeudet siirtyivät ProfiPro Oy:lle. Samalla siirtyivät aikaisempien Nokka-harvesterimallien varaosa sekä huoltopalvelut ProfiPro Oy:n hoidettavaksi.
Nokka-harvestereiden valmistus alkoi 80-luvun loppupuolella Muuramen teollisuusalueella. Nokka 16WD, Nokka 6WD ja Nokka Profi harvesterit ovat tulleet tunnetuiksi harvennushakkuilla kotimaassa sekä monissa maissa ympäri Eurooppaa.
Alkuvuodesta 2003 markkinoille esitelty harvesterimalli Profi 500 on ollut Profin tuotannon päämalli kesään 2005 saakka. Tällöin se sai seuraajakseen uusitun mallin Profi 50. Tässä on asiakkaiden toiveiden mukaisesti edelleen parannettu kuljettajan työoloja isontamalla ohjaamon sisätiloja ja avartamalla näkyvyyttä etenkin ylöspäin. Koneen automatiikkaa on selkeytetty ja nykyaikaistettu, myös koko koneen väritys on uusi.
Toimintamme päämääränä on rakentaa uuden aikaista teknologiaa hyväksi käyttäen tehokkaita metsäkoneita vastaamaan alan ammattilaisten yksilöllisiäkin tarpeita. Tuotteissamme käytämme hyväksi todettuja luotettavia ja kestäviä komponentteja. Vaalimme myös tulevaisuudessa sitä luotettavan ja taloudellisen koneen mainetta minkä aikaisemmat mallit ovat saavuttaneet. Haluamme kohdata metsässä vallitsevan realismin ja toimia tältä pohjalta asiakkaan kanssa yhteisen edun mukaisesti. Olemme vuosien mittaan kehittäneet toimintatavat, jotka ovat edullisia sekä asiakkaalle että koneen valmistajalle.
Vaikkakin ProfiPro on pk- yritys, on siihen periytynyt merkittävä määrä kokemusta koko yksioteharvestereiden kehityskaaren ajalta; niin tekniikasta kuin markkinoistakin.Harvestereita on valmistettu noin 650 kpl Nokka ja Profi nimillä. Tuotteissaan yritys keskittyy alustakoneen valmistukseen ja toimivan, kokonais-taloudellisen malliston luomiseen yhteistyössä alan erikoissektoreiden johtavien valmistajien sekä asiakkaiden kanssa. Näin Profi pystyy tarjoamaan asiakkailleen urakoitsijoiden, metsäteollisuuden ja ympäristötekijöiden asettamat vaatimukset täyttävän tuotteiston. Sama varmaksi koettu alustakone varustellaan kunkin markkina-alueen erityisvaatimusten mukaisesti. Esimerkiksi mittausautomatiikka ja harvesteripää ovat valittaessa markkina-alueen tarpeiden ja tottumusten mukaisesti.





